Villa Melina on suuri ja kaunis huvila, joka sijaitsee Vlitesissä, Soudassa Hanian alueella. Se sijaitsee lähellä kauniita rantoja ja vain 11 kilometrin päässä Hanian kansainväliseltä lentokentältä. Huvilan seitsemän makuuhuonetta majoittaa yhteensä 14 vierasta.
Huvila Melina on kolmikerroksinen. Pohjakerroksessa sijaitsee kolme makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, täysin varusteltu keittiö, sekä olohuone takalla. Ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa on jaettu olohuone, ruokailuhuone ja moderni täysin varusteltu keittiö. Näissä kerroksissa sijaitsee myös loput neljä makuuhuonetta ja neljä kylpyhuonetta. Yksi makuuhuoneista on sviitti omalla kylpyhuoneella. Huvilan jokaisessa makuuhuoneessa on joko parivuode tai kaksi yhden hengen vuodetta.
Huvila on rakennettu 4000 neliömetrin alueelle, jossa on suuri suolaisen veden yksityinen ulko uima-allas. Sen ympärillä suuri nurmipuutarha sekä kiviaitaus ympäriinsä, vieraiden täydellisen yksityisyyden takaamiseksi. Uima-altaan luona on aurinkotuolit 14 vieraalle. Piha-alueen puutarha on upea, siellä kasvaa luomuvihanneksia, palmuja, sypressipuita ja pihalle on tehty erilaisia kukka-asetelmia. Ulkoalueella on lisäksi grillipaikka, missä myös ulkoruokailualue 14 vieraalle. Lähimmälle Vlitesin rannalle on vain 200 metrin matka ja aivan lähialueelta löytyy muutamia viehättäviä perinteisiä tavernoja.