Matkaideoita vuodelle 2021

Matkaideoita vuodelle 2021

Vaikka spontaanissa matkailussa on oma hohtonsa, on pidemmän ajan matkasuunnitelmissa etunsa. Nyt kun matkailu on vielä ainakin hetken aikaa pysähdyksissä, on hyvä alkaa suunnittelemaan unelmiesi lomamatkaa ensi vuodelle, joka on tällä hetkellä paras lääke matkakuumeen taltuttamiseksi. Nyt jos koskaan on loistava hetki suunnitella viinimatkaa ystävien kanssa Toscanassa, merkkipäivien viettämistä omassa merenratahuvilassa tai sopia koko suvun kokoontumisesta ulkomailla. Oli unelmalomasi millainen vain, me Villadalla auttamme mielellämme sen toteuttamisessa. Olemme keränneet tälle sivulle omat matkaideamme vuodelle 2021, sekä niihin liittyvät huvilasuosituksemme.

Syntymäpäiväjuhlat

Ensi kesänä on ihana kokoontua parhaiden ystävien tai perheen kesken juhlistamaan merkkipäiviä ulkomaille. Villadan kattavan yhteistyökumppanien verkoston kautta saat varattua huvilamajoituksen lisäksi myös tarvittavat lisäpalvelut aina viininmaisteluista yksityiskokin valmistamiin maukkaisiin illallisiin.

Alla olevan linkin takaa löydät Villadan huvilasuositukset juhlien järjestämiseen.

HUVILASUOSITUKSET JUHLIIN 

Koko perheen loma

Huvilan vuokraaminen on paras tapa kokoontua koko perheen tai vaikka useamman sukupolven kanssa nauttimaan auringosta ja hyvästä ruuasta yhdessä. Huvilamajoituksen takaama yksityisyys ja sen tuoma vapaus takaavat onnistuneen loman. 

Keräsimme alla olevan linkin taakse omat suosituksemme huviloista, jotka sopivat erityisesti koko perheen yhdessäoloon.

HUVILASUOSITUKSET PERHEILLE 

Unelmahäät ulkomailla

Villada on auttanut yhteistyökumppaneidensa kanssa järjestämään lukuisia hääjuhlia vuosien saatossa. Villadan valikoimasta löytyy huviloita, joiden kauniit puutarhat ja hulppeat ruokailusalit soveltuvat erinomaisesti eri kokoisten hääjuhlien järjestämiseen. Villada auttaa mielellään huvilan valinnassa, sekä hankkii sinulle halutessasi hääsuunnittelijan muiden järjestelyjen avuksi.

Alla olevasta linkistä löydät huvilasuosituksemme unelmiesi häiden järjestämiseen.

HUVILASUOSITUKSET HÄIHIN 

Aktiviteettiloma ystävien kanssa

Miltä kuulostaisi golfloma Espanjan upeimmilla kentillä, surffaaminen Lissabonin rannikon aalloissa tai tenniksen pelaaminen Italian auringon alla? Villada toteuttaa yhteistyökumppaneidensa kanssa juuri sinun tarpeittesi mukaisen majoituksen ja aktiviteetit myös suuremmallekin ryhmälle. 

Alla olevasta linkistä löydät Villadan huvilasuositukset aktiiviloman viettämiseen.

HUVILAT OMALLA TENNISKENTÄLLÄ 

HUVILAT LÄHELLÄ GOLFKENTTÄÄ

Huvilat etätyöskentelyyn ja palkintomatkoihin

Palkintomatka tai etätyöskentely mahdollisuus ulkomailla on erinomainen tapa piristää työntekijöitä ja antaa uutta virtaa työntekoon arjen keskellä. Villada tarjoaa etätyöskentelyyn monipuolisia vaihtoehtoja lyhyistä workshop -viikonlopuista, jopa yli kuukauden mittaiseen etätyöskentelyjaksoon. Majoituksen lisäksi autamme tarvittavien lisäpalveluiden järjestämisessä.

Villadan yritysmatkojen asiantuntijoiden keräämät huvilasuositukset yritysmatkailuun löydät alla olevan linkin takaa.

LUE LISÄÄ YRITYSMATKOISTA